Aijai, siitä luultavasti parhaasta Turtles-pelistä tehdään uutuuttaan kiiltävä 3D-versio. Kuten beat 'em up pelit aina, kaksinpelinä Turtles in Time oli sulaa kultaa. Jalkaklaanin kurittaminen ja kilpajuoksut pizzapaloille ovat vielä kirkkaana mielessä. Ainakin Xbox Arcadeen peli on tulossa, ilmeisesti myös WiiWareen. Lisätietoa ja parit kuvat löytyvät Ninja Pizzan blogista. Youtubessa on lyhyt käsivaralta kuvattu video uusversiosta.
Virittelin Turtles-muistoja jo pari viikkoa sitten katselemalla VHS-kasetilta sen ensimmäisen Turtles -elokuvan. Nostalgian kyynel vierähti poskelle ja yksi tahaton Cowabunga! pääsi suusta. Elokuvan suomennos herätti hilpeyttä, paras oli kun Donatello haukkuu Casey Jonesia "fillarinnussijaksi". Elokuvalle tehtiin kaksi jatko-osaa, joista ei ole niin lämpimiä muistoja. Toisessa oli Super Shredder ja kolmannessa mentiin aikamatkalle Japaniin, muuta ei jäänyt mieleen.
Ghostbustersit saavat oman pelinsä ja nyt Turtlesit nousevat viemäreistään. Koska kajahtaa Harmaakallolinnan suunnalta "Minulla on taikavoimaaaaa!" ja He-Man nähdään teräväpiirtoisissa karvakalsareissa? Minkä lapsuuden animaatiosarjan sinä haluaisit saavan arvoisensa videopelin?
tiistai 5. toukokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti