Henry Hatsworth in the Puzzling Adventure tekee tasoloikkapeleille sen, minkä Puzzle Quest roolipeleille, eli yhdistää Bejeweled-tyylistä palikoiden siirtelyä toiseen peligenreen. Pelin sankari, Henry Hatsworth, on perienglantilainen teetä lipittävä herrasmies ja ammattiseikkailija. Seikkailu alkaa Henryn etsiessä kultaista taikahattua, joka on vain yksi osa legendaarisesta kultaisesta asukokonaisuudesta. Uusien vaatekappaleiden myötä Henry oppii myös uusia kykyjä.Yläruudulla ohjataan Henryä, joka hyppii, ampuu ja huitoo miekalla, yrittäen samalla kerätä tuhottujen vihollisten jälkeensä jättämiä aarteita. Pelkkä fyysinen rankaisu ei riitä vihollisten lopulliseen hävittämiseen. Heitettyään lusikan nurkkaan oikeassa maailmassa, ne siirtyvät alanäytössä olevaan puzzle-peliin. Hirviöt pitää tuhota jatkuvasti nousevasta palikkakasasta, ennen kuin ne ehtivät ruudun ylälaitaan. Tämä tapahtuu perinteisellä kolmen saman värin ketjuttamisella. Puzzle-peliin ilmaantuu myös satunnaisesti power-uppeja, kuten lisäenergiaa tai kaikki hirviöt tainnuttava salamanisku.

Puzzle-maailman lisääminen on hyvä idea, mutta siitä ei oteta aivan kaikkea irti. Vihollisten tuhoaminen on liian helppoa. Yksikään vihollinen ei tule pääsemään takaisin yläruutuun Henryä häiritsemään, jos pelaaja vain muistaa seurata alaruudunkin tapahtumia. Vihollispalikoiden poistamisesta tulee tylsää puurtamista, mikä pitää muistaa tehdä aina tietyin väliajoin. Osa vihollisista ja loppupomoista pystyvät vaikuttamaan puzzle-maailmaan monipuolisemmin, kuten nopeuttamalla palikoiden nousua tai lukitsemalla niitä paikoilleen. Valitettavasti näitä tilanteita on harvoin ja suurimman osan ajasta puzzle on vain täynnä perushirviöitä.
Hirviöpalikoiden tuhoaminen kasvattaa Henryn erikoisvoimamittaria, jota tarvitaan erikoisliikkeiden, kuten pommien tai bumerangin, käyttämiseen. Mittarin tullessa täyteen, voi viettää rentouttavan teehetken, jonka päätteeksi Henry muuttuu tuhoa kylväväksi robotiksi. Robotin suurin hyöty on pomoja ja suuria vihollislaumoja vastaan.
Tuotantoarvot pelillä on kohdillaan. Grafiikka on hienoa ja hahmoanimointi sulavaa. Pelin hahmokatras on täynnä hauskoja hahmoja, joista parhaiten mieleen jäi kakkosmaailman pomo Lance Banson. Musiikkiraita on tasaisen hyvää jälkeä, johon mahtuu svengaavia kipaleita. Pelin koko soundtrackin voi ladata pelin kotisivuilta.

Entäs sitten se vaikeustaso? Kaksi ensimmäistä maailmaa ovat vielä aika helppoa loikkimista. Kolmannessa maailmassa huomaa jo, että nyt vaikeuskäyrä lähti nousuun. Nelosmaailmassa ja erityisesti viidennessä hämmästelee, mitä ihmettä oikein tapahtui. Tiukkaa ajoitusta vaativia hyppyjä, katoilevia tasoja ja laumoittain hirviöitä, jotka käyvät kimppuun samaan aikaan ilmasta, maasta ja ampumalla etäisyyksien päästä.
Pahimpia ovat tilanteet, jossa Henry suljetaan pieneen tilaan, johon tulee jatkuvasti lisää vihollisia. Jos robottipuku ei ole latingissa, niin kuolema on todennäköistä. Tallennuspisteitä on harvassa, joten kuolema voi heittää kentän alkuun, jossa oli 20 minuuttia sitten. Pelaaja menettää myös kuollessaan kaikki rahat, jotka kyseisessä kentässä tuli kerättyä. Eli esimerkiksi lisäsydämien ostamiseen ei ole rahaa, ellei sitten palaa jo selvitettyihin kenttiin lisäaarteiden toivossa. Haastavissa tasoloikkaosioissa ei ole mitään vikaa, mutta tälläinen epäreilu vaikeuttaminen ärsyttää.
Silti Henry Hatsworth in the Puzzling Adventure on hyvä ja omaperäinen peli. Puzzle-osuus olisi tarvinnut lisää sisältöä ja vaikeustasoa olisi pitänyt hienosäätää, mutta kyllähän tämä toimii kuin kuppi Earl Greyta. Play.com myy peliä 20 euron hintaan, joten kannattaa harkita herrasmieheksi ryhtymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti