tiistai 21. heinäkuuta 2009
Brutal Legend
Gametrailersissa on julkaistu 20 minuuttinen video Brutal Legendista. Peli vaikuttaa edelleen varsin muikealta. Hieno nähdä, että Brutal Legend saa kunnolla mediahypetystä, eikä peli joudu mediapimentoon, kuten Psychonautsille kävi.
tiistai 2. kesäkuuta 2009
E3
Pelimaailman suurin hulabaloo, Electronic Entertainment Expo, on parhaimmillaan käynnissä Los Angelesissa. Suomestakin käsin messujen tarjonnasta pysyy hyvin kärryillä, sillä netti pursuaa videopätkiä ja raportteja lähestulkoon reaaliajassa.
Itse suosin Gametrailersia ja Gamersydea videomatskua hakiessa. Kotimainen eDome on myös uutisoinut messuista ahkerasti.
Messuilla esitellyistä peleistä eniten ovat kiinnostaneet Brütal Legend, Dante's Inferno, Dragon Age: Origins ja toki Remedyn Alan Wake. Seuraavan Metal Gearin tuleminen Xboxille oli myös mukava kuulla.

maanantai 1. kesäkuuta 2009
Monkey Island ei kuole koskaan
Harvinaisen hienoja uutisia kaikille kolmipäisten apinoiden ystäville. Guybrush Threepwood tekee räväkän paluun, sillä alkuperäisestä Monkey Islandista julkaistaan Special Edition PC:lle ja Xbox Live Arcadeen. Grafiikat on piirretty uudelleen teräväpiirtotarkkuuteen, pelissä on puhuttu dialogi ja uudelleen-nauhoitetut musiikit. Tämä seitsemän minuutin videopätkä saa grogin herahtamaan kielelle. Alkuperäinen tunnelma tuntuisi olevan tallella. Hienona ominaisuutena pelissä voi vaihtaa lennosta uuden ja vanhan grafiikan välillä. Ron Gilbertin blogista voi lukea miehen mietteitä uudesta pelistä, sekä pikkutriviaa alkuperäisestä Monkey Islandista.
Hyvät uutiset eivät lopu tähän. Telltale Games alkaa julkaista episodipelejä Monkey Islandista. Tales of Monkey Islandin ensimmäinen osa julkaistaan heinäkuun seitsemäntenä päivänä ja episodeja on tulossa viisi. Telltalen tekemät Sam & Max -pelit ovat olleet laadukasta jälkeä, joten eiköhän LeChuck ja kumppanit ole hyvissä käsissä. Telltalella on monta käsiparia, jotka ovat työskennelleet aikaisemmin Monkey Island -pelien parissa.
Jolly Roger salkoon, tästä tulee hieno seikkailupelikesä.

lauantai 23. toukokuuta 2009
Flash: Scarygirl
Flashilla saa osaavissa käsissä aikaiseksi hienoa jälkeä. Netin pikkupeleistä on kehittynyt bisnestä ja Flash on varteenotettava pelinkehitysalusta, kun sen rajoitukset otetaan huomioon.
Touch My Pixelin kehittämä Scarygirl on 2d-tasoloikkaseikkailu, jossa eksynyt pikkutyttö yrittää löytää syyn unissaan kummittelevalle miehelle. Pelin visuaalit ovat kiinnostavat, pelattavaa on paljon ja mikä parasta, peli on ilmainen. Scarygirliä voi pelata osoitteessa http://www.scarygirl.com

torstai 21. toukokuuta 2009
Wii: Punch-Out!!
Olen ostanut Wiille puolentoista vuoden aikana vain kaksi peliä. Huomenna julkaistava Punch-Out saattaa olla onnekas numero kolme.
Kaikki NESillä pelanneet muistavat Punch-Outin. Ne musiikit, hullut hahmot ja kissamaisia refleksejä vaativat matsit. Pelistä on julkaistu useita arvosteluja, jotka lupaavat hyvää. Klassista pelimekaniikkaa ei ole lähdetty muuttamaan, mutta grafiikat ja musiikit ovat päivittyneet. Uusi versio pelin tunnusmusiikista on sulaa parhautta. Remotella ja nunchukilla pelaaminen tainneet jäädä tässäkin pelissä vain kivaksi pikkukikaksi, käytännössä paras tapa pelata on kääntämällä remote kyljelleen. Peli tukee myös Balance Boardia.
Seikkailut Mac-maailmassa päättyivät
Heinäkuussa 2007 ostin MacBook Pro kannettavan tietokoneen. Mallisto oli juuri uusiutunut ja Intel-prosessorien käyttö mahdollisti Windowsin käytön, jos Applen oma OS X -käyttöjärjestelmä tuntuisi hankalalta. Kyseessä oli ensimmäinen omistamani Mac ja samalla myös ensimmäinen kannettava tietokoneeni. Mitä kahden vuoden käytöstä jäi fiiliksiksi?
MacBook Pro oli jo silloin erittäin tyylikkään näköinen. Uudet, yhdestä alumiinikappaleesta tehdyt koneet, ovat vielä paremman näköisiä. Kone on tukevanoloisesti valmistettu. Näyttö on erittäin laadukas ja näppäimistön tuntuma on hyvä kirjoittamiseen. Ulkopuolisesti Mac tarjosi rahalle vastinetta, mitä 1700 euron koneelta sopii odottaakkin.
Käyttöjärjestelmä herätti satunnaista ihmettelyä muutaman viikon ajan, mutta mitä enemmän OS X:ää käytti, sitä enemmän siihen ihastui. Käyttöjärjestelmässä on useita toimintoja, jotka ovat paitsi visuaalisesti miellyttäviä, myös hyödyllisiä. Exposen avulla ikkunat pysyivät järjestyksessä ja dashboard täytettiin widgeteillä. Mukana tulevat ohjelmat, kuten Mail, iCal ja iPhoto toimivat juuri niin kuin pitääkin. Leopardin lisäämät quicklook ja spaces olivat hyviä uudistuksia.
Vistaa en ole kokeillut, mutta Windows XP:n jälkeen Applen käyttöjärjestelmä on mukavuudeltaan ihan eri luokkaa. Pidin myös OS X:n toimintavarmuudesta ja siitä, että se sammui ja käynnistyi nopeasti. Ohjelmat kaatuvat Applen koneissakin, mutta se harvoin vaikuttaa muihin käynnissä oleviin ohjelmiin. Lisäksi silmille ei hypi ilmoitusruutuja ja varoitusikkunoita, kuten Windows-puolella.
Ongelmat alkoivat 2008 heinäkuussa, pelottavasti muutama viikko takuun umpeutumisen jälkeen. Konetta unitilasta herätellessä näyttöön ei enää tullut kuvaa. Uudelleenkäynnistäminen ei auttanut. Kone lähti käyntiin, starttausääni kuului ja kovalevy raksutti, mutta näyttö pysyi pimeänä. Soitto Applen tukeen, jossa reilusti lupasivat korjata koneen ilmaiseksi, koska takuu oli juuri umpeutunut. Vein koneen paikalliseen huoltoon, josta jo seuraavana päivänä soitettiin, että emolevy on vaihdettu ja kone on valmis noudettavaksi. Tästä episodista ei ole kuin hyvää sanottavaa.
Nyt vajaan kymmenen kuukauden jälkeen sama vika uusiutui. Soitto jälleen Applen tukeen, jossa epäiltiin näytönohjaimen tyyppivikaa, joka kuului pidennetyn takuun piiriin. Valitettavasti huolto oli eri mieltä ja syyksi paljastui emolevy. Kysyin kauhulla kustannusarviota korjauksesta: 1400 euroa. Ei siis mitään järkeä huoltoa suorittaa. Tällä hetkellä odottelen päätöstä kuuluuko tapaus kotivakuutuksen piiriin.
Odotin MBP:lle huomattavasti pidempää käyttöikää. Kone oli todella hyvä ja ilo käyttää, mutta tapauksesta jäi paha maku. Ottamalla AppleCare tuki- ja huoltosopimuksen saa kolme huoletonta vuotta macin käyttöä. Minusta tämäkään ei ole erityisen pitkä käyttöikä tietokoneelle.
Applen, kuten muidenkin vahvasti brändättyjen yritysten, tuotteet maksavat huimasti. Hinnoissa on mielestäni liikaa ilmaa mukana. Samaan rahaan saa paljon tehokkaampaa rautaa, kun kokoaa koneen itse. Koneen korjaukset ja päivitykset ovat mahdollisia suorittaa itse ja laajennettavuus on ihan eri luokkaa.
Vaikka nyt näyttää siltä, että siirtyminen Ubuntu-käyttöjärjestelmään on edessä, niin takaraivossa kutkuttaa kuitenkin ajatus iMacin tai Mac Minin ostosta.

tiistai 12. toukokuuta 2009
Ostin kun halvalla sai: Stranglehold
Marketeissa peleistä pyydetään usein järjettömiä hintoja, mutta nyt Citymarketin alelaarista tarttui mukaan Stranglehold 15 euron hintaan. Seurasin pelin kehitystä odottelevin mielin, John Woomaista otetta ihastellen. Pelin demosta jäi kuivahko maku, joten peli siirtyi-ostetaan-kun-halvalla-saa-mentaalilokeroon.
Stranglehold on äärimmäisen tyyliteltyä kolmannen persoonan räiskintäviihdettä. Digitalisoitu Chow Yun-Fat esittää Hard Boiled -elokuvasta tuttua komisario Tequilaa. Juoni meni minulta täysin ohi, koska pelin dialogi on miksattu todella hiljaiseksi muuhun peliin verrattuna ja tekstitystä ei ole tarjolla. Tarina sisälsi toimintaelokuvien peruskuvastoa, eli huumejengien reviirisotia, kidnappauksia, petosta ja kostodraamaa. Hällä väliä juonesta, kunhan pääsee ampumaan jengiläisiä kahdella pistoolilla yhtäaikaa.

John Woon mukana oleminen projektissa näkyy. Välivideoissa on tyylikkäitä kamera-ajoja, hidastuksia ja zoomauksia. Elokuvamaista otetta on myös pelin aikaisessa toiminnassa. Tequilan perustemppuihin kuuluu ajan hidastus, joka auttaa luotien väistelyssä ja pääosumien ketjuttamisessa. Hidastus aktivoituu automaattisesti Tequilan suorittaessa stunttiliikkeitään, kuten kaiteita liuttaessa tai hypätessä tarjoilukärryn kyytiin. Liikkeitä voi myös ketjuttaa näyttäviksi komboiksi.
Hidastuksen mahdollistamiin temppuihin ei kyllästy koskaan. Vihollisten päästessä lähikontaktiin, Tequila heittäytyy taaksepäin, ampuen ilmalennon aikana kaksi konnaa haulikolla. Maahan iskeytyessä kierähdetään kerran, ammutaan jäljelle jäänyttä paskiaista pistoolilla jalkaan ja sen jälkeen viimeinen nappi päähän. Tequila osaa myös neljä Tequila Bomb -liikettä. Parannuksen, precision aim -tarkkuuslaukauksen, luotihelvetin vapauttavan barragen ja kaikki kentällä olevat viholliset tappavan pyörähdysliikkeen.
Aseiden lataamisesta ja ammuspulasta ei tarvitse murehtia. Jos rynnäkkökivääristä sattuu kudit loppumaan, niin vihollisten pudottamia pyssyjä on kentät väärällään. Kaikki aseet ovat varsin tyydyttäviä käyttää, joista suosikkini on konepistoolit molemmissa käsissä. Ainoastaan peruspistoolien ääniefekti saisi olla munakkaampi.

Pelin ensimmäinen kenttä on tylsä. Toinen parantaa hieman, mutta geneeriset kujat ja rapistuneet hökkelikylät eivät innosta. Sitten alkaa kenttäsuunnittelu toimia ihan eri tavalla. Pilvenpiirtäjän penthouse, museo ja ökykartano ovat täydellisiä näyttämöitä luotibaletille. Ja millaista tuhosinfoniaa se onkaan! Maasto tuhoutuu todella monipuolisesti. Kaakelit lentelevät seinistä, betonipilarit murenevat konekiväärin tulituksesta ja pöydät menevät säpäleiksi. Kentät ovat myös täynnä lasitavaraa, kuten ikkunoita, akvaarioita ja ruukkuja, joita voi pistää säpäleiksi. John McClane ja paljaat jalat arvostaisivat.
Stranglehold ei ole pitkä peli. 7 kenttää sujahtaa alle kymmenessä tunnissa läpi. Koko aika on tiivistä toimintaa ja pelin läpäisemisen jälkeen aloitin alusta kovemmalla vaikeustasolla. Pari achievementtiä jäi saamatta ja tällä kertaa voisi kikkailla enemmän Tequilatempuilla. Pelissä on myös moninpeli, jota en kokeillut. En ymmärrä miten tuo edes toimisi järkevästi.
Jos Stranglehold on jäänyt kokematta ja kaipaat viikonlopuksi tyyliteltyä honkkariräiskintää, niin ihmeessä nappaa Stranglehold mukaasi. Play myy peliä 13 euron hintaan. Gametrailersin videoarvostelu antaa hyvän kuvan, millaista meininkiä Stranglehold tarjoaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)